Life in Australia

Rakkaat blogin lukijat, eli äiti.

Anteeksi pieni (7 kuukauden) tauko. Voisin tässä jauhaa jotain kauniisti, että sisäinen kirjailijani on ollut hukassa, mutta päätin olla rehellinen ja kertoa etten vaan ole jaksanut kirjoittaa pitkään pitkään aikaan. Mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni ja päätin jatkaa matkakertomuksiani Darwinista. Nauttikaa…

02.06 saavuimme vihdoin viimein Darwiniin 27h bussissa istumisen jälkeen. Henkilökohtaisesti en suosittele bussilla matkustamista enää kenellekkään jos lentäminen on mahdollista. Olimme perillä myöhään illalla, joten ilta meni vain kirjautuessa hostelliin ja seuraava päivä oli varattu sitten keskustan tutkimiseen.

Darwinin kaupunki on ehkä eniten tunnettu krokotiilien määrästä. Tämän vuoden kesäkuuhun mennessä pelkästään kaupungin alueelta oli poistettu yli 200 täysikasvuista krokotiilia, jotka elivät vaarallisen lähellä asutuksia. Darwinissa pitikin pitää mielessä, että siellä missä on vettä, on krokoja: meressä, joessa, lammissa, järvissä, kaikkialla!

Löysimmekin heti keskustan pääkävelykadun varresta Crocosaurus Coven, jota on Iltalehteä myöten mainostettu paikaksi, jossa turistit pääsevät pleksikuutioon uiskentelemaan “krokon kanssa”. Noh, krokoahan nyt ei todellakaan ängetä samaan laatikkoon, vaan laatikko lasketaan krokotiilin altaaseen. Ilmeisesti idea on joskus toiminut hyvin sillä pleksi oli niin täynnä naarmuja, että uimarit tuskin näkivät siitä läpi. Mutta! Ilmeisesti monta kertaa päivässä altaaseen laskettu turisti ei vaan enää jaksanut kiinnostaa ainuttakaan krokoa. Kaverit vain rauhassa jatkoivat päiväuniaan tai sukelsivat altaan pohjaan laatikon tieltä pois. Tästä lystistä Australian “rohkeimmat” turistit sekä paikalliset supersankarit maksoivat itsensä kipeäksi että pääsivät näkemään nukkuvia hirmuliskoja

Mutta se siitä Pelkokertoimesta. Crocosaurus Cove oli kompaktin kokoinen ja hieno paikka päästä tutustumaan näihin upeisiin matelijoihin sekä muutamaan kalaan ja käärmeeseen. Muita paikan näytöksiä oli kun krokoille syötettiin kananpaloja sekä mattopyyttonille rotta. Itsehän pääsin vielä kalastelemaan vauvakrokotiileja kananpaloilla. Ikävä kyllä, joku luonnonsuojelija oli vaihtanut koukun rautalankaan. Jäin tällä kertaa ilman saalista, ja Riina ilman uutta krokotiilin-nahkalaukkua.

Huvit sikseen! Töitähän tänne tultiin tekemään. Kysyttiin hostellilta, onko heillä tietoa mahdollisista
työpaikoista ja he neuvoivat, että keskustassa on firma joka on erikoistunut etsimään backpackereille töitä. Sen enempää haaveilematta etsimme paikan ja rekisteröidyimme työnhakijoiksi. Kaksi päivää myöhemmin Riinalle soitettiin, että kiinnostaako auton pesu “car detailing” Toyotalla. Harmi kun duuni oli vain yhdelle, mutta hyvä että edes toinen meistä sai töitä. Kyllähän mulle lomailu kelpaa, ikävä kyllä rahat loppuvat kohta kesken.

Hostellista toiseen pomppiminen alkaa pidemmän päälle suoraan sanoen vituttamaan. Se, ettet saa olla hetkeäkään omassa rauhassa vaan joudut jakamaan huoneen muiden reissaajien kanssa (joita et saa valita). On hulluja hollantilaisia, juoppoja saksalaisia, sekopää brittejä, haisevia kiinalaisia… Ja aina vaan lisää saksalaisia, joiden kanssa ei vaan voi asua. Matkalaukku täytyy lukita, lompakko jemmata ja passit pujottaa vaikka kalsareihin,  etteivät nämä roistot lennä seuraavaa lentoaan suomalaisina

Nyt kun olet päässyt jutun juoneen, tarkoitukseni oli sanoa, että etsimme vuokrattavaa kämppää tai huonetta erittäin kuumeisesti. Laitoimme “asunto/huone hakusessa”-ilmoituksen nettin ja kuinkas kävikään. Muutaman oudon vastauksen seasta löytyi äärimmäisen mukavan oloinen naisihminen kahden koiran kanssa, jonka asunnosta löytyi vapaa huone vuokralle. Sen enempiä haaveilematta otimme yhteyttä naiseen ja sovimme koska tulemme kämppää katsomaan. Asunto oli mahtava ja sijaitsi 100m päässä laukkaradasta!

Darwin taitaa olla maailman ainoa kaupunki, joka on rakennettu keskelle sademetsää, ja sen huomaa. Talo oli kaksikerroksinen omakotitalo, josta ainoastaan puuttui yksi pikku juttu. Nimittäin alakerroksen seinät. Koko alakerta toimi suurena olohuoneena jääkaappeineen, pesukoneineen, pöytineen, sohvineen ja neen neen neen…  IImastointikin oli au natural.

Talon emäntä Tania sekä koirat Paddy & Kessie olivat loistotyyppejä, joten vuokrasopimus syntyi siltä istumalta, eikä edes Tanian tarjoamalla viinillä ollut osuutta asiaan. Mikä parasta Tanialla oli 2 autoa, joten saimme kakkosauton käyttöömme bensakuluja vastaan. Hyvästi hostellit tältä erää, tämä oli huippulöytö !!!

to be continued … (jatkuu seuraavassa jaksossa)

Krokokalastus

Broome - Darwin 27h

Cage of death (NAURETTAVA)

Paddy & Kessie

Paddy

Tähän alkuun tiukka paketti faktaa Broomesta.
Pohjois-Australian Broome on portti Kimberleyn alueelle. Punaisen aavikon ja kirkkaan sinisen meren vierellä sijaitsevassa Broomessa kukoistaa vielä sadan vuoden takainen helmiteollisuus. Broomesta ovat lähtöisin maailman kauneimmat helmet. Kaupungin pitkä turmeltumaton Cable Beach -hiekkaranta houkuttelee auringonpalvojia rentoutumaan valkealla hiekalla ja kastautumaan Intian valtamereen. Illalla rannalla kannattaa ihailla kaunista auringonlaskua.
Gantheaume Pointin alueella on 130 miljoonaa vuotta vanhoja dinosauruksen jalanjälkiä, jotka ovat näkyvissä laskuveden aikana. Alueelta löytyy myös Anastasian allas, jonka entinen majakanvartija teki käsin vaimolleen Anastasialle.

Kone laskeutui Broomeen myöhään illalla. Jostain syystä olin kuvitellut tulevani suureen turistikaupunkiin, MUTTA… Lentokenttä oli Savion juna-aseman kokoinen ja odotimme taksia noin 2 tuntia. Ilmasto kyllä kelpas syksyisen Perthin jälkeen. Pitkän odottelun jälkeen pääsimme lopulta hostellille, Cable Beach Backpackersiin (300m Cable Beachille).
Olimme varanneet 2 hengen huoneen ja voi hitto millainen luukku sieltä löytyikään. Huone oli käytävän mallinen, vanha ja nariseva hökkelö, jossa oli vain ja ainoastaan sänky. Ei pöytää, naulakkoa, yöpöytiä, ei yhtään mitään. Ilma oli jo viilentynyt 15 asteeseen ja peittona vain ohut lakana, joten 3 ensimmäistä yötä oli aikalailla viileitä. Koko hostelli oli aikamoinen bilepaikka. Meillä oli kuitenkin ajatuksena mennä etsimään töitä ja nukkua hyvin, joten toivomuslistalla ei ollut 24h bailaavia turisteja. Vaihdoimme siis hostellia heti kolmen yön jälkeen hienompaan ja rauhallisempaan Beaches of Broomeen. Otimme 4 hengen dormin, jossa nukkui meidän lisäksi ainoastaan mukava “Harrikka-pappa”. Hostellin palveluihin kuului kunnon aamupala ja pihalla oli suuri ja hieno uima-allas.

Heti toisena päivänä kävimme tutustumassa Broomen “keskustaan” eli Chinatowniin. Sieltähän löytyi Coles-ruokakauppa, muutama rättikauppa ja yksi surffivaateliike. Riina löysi Billabongin housut ja minä flip flopit (suomeksi varvas-sandaalit). Shoppailujen jälkeen haettin ruokaa, kokattiin ja lähdettiin Cable Beachille katsomaan auringonlaskua. Saatiin tosi hyviä kuvia ja vesi nousi lähes kävelyvauhtia heti auringon laskettua. Cable Beach on 22km pitkä ranta, joten jokaiselle löytyy paikka ottaa aurinkoa ja pulahtaa uimaan Intian valtamereen. Hiekka oli niin hienoa, että kävellessä märkä hiekka narisi jalkojen alla kummallisesti. Rehellisesti sanottuna Cable Beach on yksi hienoimmista rannoista, joissa olen koskaan käynyt!

 
En heti olis ajatellut asuvani 200m päässä noin sadasta krokotiilista, mutta kuinkas kävikään. Aivan hostellimme naapurissa oli Crocodile Park! Otettiin heti opastettu kierros puistossa, jossa ruokittin käsin yli viisi metrisiä krokotiileja sekä näytettiin köytetyllä ponttoonilla hieman mallia, kuinka nopea on veden alta hyökkäävä noin viisi metrinen uros. Sanotaan vaikka näin, että täytyy olla aikamoinen silakka jos meinaa karkuun loikkia. Kierroksella esiteltiin myös krokotiilin ja alligaattorin “pienen pieni” ero. Esimerkkinä mainittakoon: krokotiili=rotweiler ja alligaattori=mopsi. Lopuksi saimme pidellä vauvakrokoja sylissä ja kuunnella suloista kehräämistä.
Joka lauantai Broomessa järjestettiin laukkakisat. Olimme etsimässä töitä ja laukkakisat kiinnostavat aina, joten laitoimme asusteet kuntoon ja suuntasimme kisoihin. Kyselimme valmentajilta henkilökohtaisesti duunia sekä jätimme ilmoitustaululle lapun, että etsimme töitä, mutta tuloksetta. Ilmeisesti täälläpäin aussit jaksavat jopa käydä töissä, joten turisteille ei tälläkertaa riittänyt hommia.

No, lähdimme kajakoimaan. Kajakkifirma haki meidät hostellilta heti sunnuntai-aamusta. Suuntasimme Cable Beachin päätyyn ja hyppäsimme porukalla kajakkeihin. Riina istui edessä ja mä pidin perää (kuten aina). Maisemat olivat aivan käsittämättömiä. Ryhmän ensimmäiset näkivät useita merikilpikonnia ja pelästyttivät ne tietenkin takaisin syvyyksiin. Alueella oli bongattu usein delfiinilaumoja, mutta meidän tuurilla Flipper oli näköjään lomalla. Pysähdyimme ihmettelemään fossiileja kallioluolille puolimatkassa. Nyt kuivan kauden aikana meren kaivertamat luolat olivat sekä kuivia että upeita paikkoja palata takaisin lapsuuteen, kiipeillä pitkin seiniä. Paluumatkalla kisasimme rantautumisessa muiden turistien kanssa ja otimme vauhtia aalloista. Reissu oli kaikin puolin huippu! Suosittelen (muuallakin kuin Keravanjoessa)…

 
Kun Perthin laukkahevoset olivat jo meille tuttua kauraa, oli aika siirtyä vielä astetta isompiin ratsuihin, nimittäin KAMELEIHIN. Varattiin auringonlaskuratsastus Cable Beachilta. 10 kamelin letka lähti kulkemaan maailmankuulua rantaa aivan vesirajassa, auringon laskiessa merelle. Ei huono tapa viettää iltaa!!! Pelkästään makaavan kamelin seisomaan nouseminen oli extreme-laji jo sinällään. Kaveri nimittäin nosti perseensä ylös täysin varoittamatta, jonka jälkeen oltiin “lievässä etukenossa”. Vasta muutaman sekunnin kuluttua kameli vaivautui nostamaan myös lärvinsä ylös hiekasta, joka tasapainoitti hiukan selässä istumista. Kysyttiin muuten töitäkin kaikista kolmesta kamelifirmasta, tuloksetta.

 
Päätimme mennä tutustumaan paikalliseen helmifirmaan, joka esitteli helmenkalastuksen historiaa ja nykyhetkeä sekä myi upeita helmikoruja. Vuokrasimme skootterin hostellilta ja lähdimme suuntaamaan kohti niemenkärkeä, jossa firma sijaitsi. Alkumatka sujui jouhevasti ja saimme hyviä kuvia. Asfaltti kuitenkin loppui jo ennen puolimatkaa, joten matkanteko hidastui aikalailla. Ajoimme noin 10km vuoroin karkeassa, vuoroin pehmeässä hiekassa, kaksi päällä, 50 kuutioisella pikkuskootterilla jalat ohjaustangossa kiinni. Meno oli vähintäänkin huvittavan näköistä

Matka eteni hitaasti, mutta varmasti viimeiseen risteykseen asti. Risteyksessä luki, että helmifarmille on enää 9km, JEIIII!!! MUTTA se koko 9km oli aivan käsittämätöntä juoksuhiekkaa, johon skootteri upposi lähes tankoa myöten ensimmäisen 10 metrin jälkeen. Kun skootteri oli kaivettu hiekasta, vilkaisin kylttiä uudestaan. 4WD eli neliveto- autoille oli tämä reitti, ei yliveto skoottereille Kohta meidän ohi huristelikin iso maasturibussi täynnä turisteja nauramassa meidän yritykselle.. PERKELE. Ei auttanut muu kuin kääntyä takaisin ja ajaa kieli keskellä suuta sama hiekkarata takaisin kaupunkiin.

 
Kaupunkiin päästyämme kävimme varaamassa bussimatkan Broomesta Darwiniin. Matka maksoi yhtä paljon kuin lentäminen, mutta ajattelimme että näemme paljon kauniita maisemia matkan varrella. Takaisin hostellille päin ajeltuamme poikkesimme katsomaan toisessa maailmansodassa kuolleiden japanilaisten hautausmaata. Isoilla herroilla oli valtavan komeat kivet (lue: hautakivet) ja tavan sotilailla mitättömät rantakiviliuskat. Hautoja yhdistikin juuri se, että jokainen hautakivi oli kerätty Broomen rannoilta, se teki hautausmaasta kauniin ja erilaisen.

Seuraavana päivänä pakkasimme tavaramme ja suuntasimme Greyhoundin pysäkille. Edessä oli 27h Australian aavikkoa.

Perse kiittää bussissa kökkimisestä ja kumartaa!

 
Bye bye Broome, hello Darwin !!!

Meidän maajussi-ura loppui “pikkusen” aikasemmin kuin piti, sillä luvattu 3kk duuni jäi viiteen viikkoon.
Ilmeisesti farmari oli laskenut, että kolme aussia tekisi halutut duunit 3kk aikana, mutta kaksi suomalaista ja yksi saksalainen saivat kaikki hommat pakettiin reilussa kuukaudessa. Kuolleet metsät tuli poltettua pois, talon ympärille rakennettua kiviaita, pensaita ja eukalyptuspuita istutettiin satoja ja lampaat karitsoineen hoidettiin hyvin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, kohti uusia haasteita.
Sateetkin löysivät lopulta Bencubbiniin, itse asiassa ainakin 1kk sateet kahden päivän aikana. Sain omien duunien jälkeen tehtäväkseni hakea Meike muutaman kilsan päästä traktorilta kotiin. Riinan lilluessa samaan aikaan kuumassa kylvyssä ja nautiskellessa viiniä takkatulen äärellä.

Käsittämättömän synkät pilvet lähestyivät uhkaavasti, sade oli kuulemma jo alkanut pellolla, jossa Meike ajoi traktoria. Päivä oli ollut kuuma ja kuiva joten Landcruiserissa oli vain etuveto päällä. Olin päässyt vasta puoleen väliin matkallani kun sade alkoi. Taivas oli niin synkkien pilvien peitossa, että olisi voinut kuvitella olevan yö. Sade koveni ja koveni, auton lasit menivät täysin huuruun eikä pyyhkijöiden maksimivauhti riittänyt enää mihinkään. Vettä tuli niin paljon etten olisi ihmetellyt, jos auton yli olisi hyppinyt pari delfiiniä ja vierelläni Nemon isä olisi etsinyt kadonnutta klovnikala poikaansa.

Näkyvyys ei siis riittänyt edes omaan keulaan asti, ja yhtäkkiä muistin ajavani pelkällä etuvedolla. Nelivetoa päälle kytkettäessä eturenkaat täytyy lukita käsin vanteiden keskellä olevasta lukosta. Pyyhin huurua pois paidallani ja yritin pysyä pienessä liikkeessä. Tiesin, että jos nyt pysähdyn, saan uida kotiin. Tarpeeksi ikkunoita hinkattuani näin että molemmilla puolilla autoa virtaavat valtavat joet ja hiekka häviää ajoväylältä veden mukana. Juoksin lukitsemaan eturenkaat ja hyppäsin takaisin autoon. Suoritukseen meni ehkä reilu 5 sekunttia, mutta olin aivan läpimärkä.
Yhtäkkiä Andrew huhuilee radiopuhelimesta “Toni, missä sä olet?”. Vastasin, etten todella tiedä
koska en nää eteeni. Andrew nauroi ja jankutti, että “missäpäin suunnilleen?” Sanoin paikan josta sade alkoi, sen jälkeen en ole nähnyt mitään. Edessäni oli valkoinen diesel säiliö, josta traktori tankataan. Andrew pyysi kääntymään heti säiliön jälkeen vasemmalle ja jatkavan niin kauan kuin tietä riittää. Nauroin itsekseni ja kysyin: “Minkä hemmetin tien? Näen 2 suurta peltoa ja niiden välissä järven” Andrew vakuutti, että aja siitä vaan rohkeasti yli.

 
Jostain kumman syystä olen pelännyt ajaa autolla suureen lätäkköön sen jälkeen kun sukelsin oman Fordini kanssa kevät-tulvaan Järvenpäässä. Vesi halkaisi moottorin palasiksi ja Focuksesta tuli akvaario, josta puuttui vain muutama kultakala. Ihmiset olisivat voineet heitellä kolikoita lattialle kuin toivomuslähteeseen, ja olisin voinut maksaa niillä moottorinvaihdon asennuksineen. Okei ehkä kolikot eivät olisi ihan riittäneet…
ASIAAN!!!
Landcruiser oli kuitenkin varustettu suurella snorkkelilla, toisin kuin oma Focukseni, ja pääsin järven yli jatkamaan matkaa. Pyysin Meikeä laittamaan traktorin ajovalot päälle, että näkisin seurata niitä loppumatkan. Edessäni oleva “ajoväylä” oli muuttunut joeksi, joten jouduin ajamaan läpi viljellyn pellon. Muta lensi kaaressa tuulilasiin asti ja renkaat pyörivät noin puolen metrin syvyydessä pellossa. Olin kuunnellut viimeiset 4 viikkoa kun Andrew valitti peltojen kuivuutta. Jokohan nyt riittää vesi herralle, kun koko sadekauden vedet tuli kerralla alas?

Loppujen lopuksi pääsin kuin pääsinkin traktorin luokse ja löysin läpimärän Meiken. Vesisade rauhoittui ja aloin taas nähdä eteeni. Kotimatka meni etsiessä sopivaa ajoreittiä, ja totesin, että moottorivene olisi ollut paljon kätevämpi kuin Landcruiser.

Muutama päivä myöhemmin olikin sitten aika pakata kamat, siivota talo ja ottaa nokka kohti Perthiä.
Matka kestää noin 4h ja voin kertoa, että sekin oli märkä! Vettä tuli kuin Esterin perseestä. Pelkäsin, että loppumatkalla tulvii niin paljon, että meno Hyundailla loppuu puolitiehen. Sitä ei todella ole varusteltu snorkkelilla, eikä juuri millään muulla kuin huikealla 1,5 litran kisakireellä korealaisella moottorilla.
Australiassa saattaa tulvia hyvin usein sadekauden aikana. En ole nähnyt koko maassa ainuttakaan ojaa, puhumattakaan kaivoista, joihin sadevesi menisi. Paikalliset ovat yhtä fiksuja teiden rakentamisessa, talojen rakentamisessa (talvella kylmiä, kesällä kuumia) kuin vessojen rakentamisessa, joissa ovi aukeaa sisäänpäin sekä lavuaari on eri huoneessa kuin pönttö. Kiitos siis suomalaisille insinööreille, rakentajille ja kaikkien alojen duunareille, ettei meillä ole näitä ongelmia.

 
Perthiin päästyämme herätin Marian päikkäreiltä päästäkseni taloon, jossa asuimme ennen farmia, ja jota edelleen kutsumme kodiksi Australiassa. Kysyimme, voimmeko majoittua sohvalla muutaman yön, ja onneksemme se sopi kaikille asukkaille. Juutuimme aluksi netin ihmeelliseen maailmaan, kun farmilla sitä ei päässyt ihmettelemään. Katsoin heti alkuun koko MM-finaalin kolmannen erän ja totesin että “tärkeintä ei todella ole voitto vaan Ruotsin täydellinen nöyryyttäminen”. Ihailin myös Granlundin käsittämätöntä maalia ja luukutin “Poika saunoo”-biisiä muiden kyllästymiseen asti. Vai voiko siihen kyllästyä ikinä? En minä ainakaan!

Pahimman nettisurffailun jälkeen kävimme kaupassa ja keskustassa ilmoittautumassa backpackereiden “työkkäriin”. Töitä oli tarjolla kuitenkin vain “viinantarjoilupassin” omistaville baarimikoille, kokeneille traktori- sekä rekkakuskeille.

Hetken päitä raavittuamme laskimme 1+1: olemme työttömiä, Perth on nähty ja täällä on talvi, mulla on 2kk viisumia jäljellä. Astuimme sisään Student flightsiin ja varasimme lennot keskiviikoksi aina lämpimään Broomeen. Hehkuimme innosta päästä taas rannalle ottamaan aurinkoa ja uimaan. Varasimme netistä hostellin ja päätimme etsiä paikanpäältä majapaikan tuleviksi öiksi.

 
Nyt meillä oli pari päivää aikaa lomailla Perthissä. Muistin, ettei Riina ollut vielä käynyt Fremantlessa, eikä maailmankuulussa Fremantlen vankilassa. Itse olin jo vankilakierroksen tehnyt ja kertonut Riinalle paikan historian kaikessa karmeudessaan. Päätimme mennä kierrokselle, jossa perehdyttiin vankilan satoihin pakoyrityksiin ja 2 täydellisesti onnistuneeseen pakoon laivalla Amerikkaan. Kävimme myös Fremantlen torilla, joka meidän tuurilla oli kiinni. Söimme keskustassa sushit ja suuntasimme didgeridoo-kauppaan. Kauppa on kuuluisa järjestämistään didgeridoon soittokursseista ja ilmaisesta soitto-opetuksesta. Istuin alas parin muun asiakkaan kanssa ja harjoittelin soittamista, eli päristelyä huulilla. Myyjä kuuli “aksenttini” (huonon englannin) ja kysyi mistä päin olemme. Vastattuani myyjä kysyi selvällä suomenkielellä “terve, mitä kuuluu?”. Myyjän äiti oli kotoisin Kokkolasta, joten hän oli puoliksi suomalainen. Valitettavasti suomenkielentaito loppui vain tuohon lauseeseen, sillä yksi asiakkaista kysyi “Can you speak finnish”? ja äijä vastasi “pieni”. Eli se siitä suomenkielen taidosta
Toisaalta Suomi on Kiinan jälkeen maailman vaikein kieli oppia, joten annetaan pojalle anteeksi, vaikka suonissa virtaakin pohojalaasta verta.

 
Lauantaina kävimme katsomassa Riinan kanssa rodeoa.
Vaikka show oli maneesissa, katsomo oli kylmempi kuin jäähallien katsomot Suomessa. Sinä joka naurat, että siellä se kermapylly valittaa kylmyydestä Australiassa, niin tervetuloa Perthiin talvella (Suomen kesällä). Kylmyydestä huolimatta show oli mahtava! Yksi ratsastajista sai tuntea kuinka paljon painaa selän päällä hyppivä “el toro”. Mies vietiin liikkumattomana paareilla pois kentältä härän lopetettua kaverin tallomisen. Toivottavasti ei käynyt pahemmin. Toinen loukkaantuminen tapahtui, kun härkä heitti miehen selästä, mutta mies jäi kädestään kiinni naruun, joka on sidottu härkään. Siellä kaveri sitten raahautui ympäri kenttää, kunnes lopulta sai kätensä irti. Tuskaisen näköinen ratsastaja kuitenkin käveli omin jaloin pois pidellen kättään. Muitakin läheltä piti tilanteita toki sattui härkien heitellessä miehiä ilmaan sarvillaan. Illan aikana nähtiin siis härkärodeon lisäksi hevosrodeota, tynnyrien kierto-kilpailuja hevosilla ja showratsastusta, jossa voimistelijatytöt ratsastivat kentällä tehden kaiken maailman temppuja päällä seisonnasta kolmen tytön pyramiideihin.

 
Kohta olikin jo keskiviikko, aika lähteä kentälle ja sanoa hei hei kavereille Perthissä.
Osa on varmaan edelleen Perthissä, jos ja kun tulemme takaisin, ja muiden kanssa pitää järjestää tapaaminen Suomessa kesällä. Ihmisistä tulee väkisin läheisiä asuessamme ja tehdessämme töitä yhdessä laukkatalleilla, joten lähteminen Broomeen oli samalla sekä haikeaa että jännittävää.

 
Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päätämme lähetyksemme Perthistä.
Broome here we come !!!

Perth

Rodeo

Fremantlen vankila

Vangin seinätuherros

 
Farmailun viimeiset 2 viikkoa

 
Viikonloppuvapaa hurahti Perthissä kavereiden kanssa aivan liian nopeasti. Ikeassa tuli käytyä tankkaamassa
turkinpippuri- ja näkkileipävarastot täyteen. Scarborough:n rannalla käytiin uimassa Perthin uimakauden
loppumisen kunniaksi, sillä syksy oli jo kovaa vauhtia kylmettänyt meren ja ilman :S

Farmille palattuamme seuraavana päivänä meitä odotti BBQ-iltamat läheisellä kalliolla Kaikki farmarit
kokoontuivat kukkulalle maastureillaan rinkiin katsomaan auringonlaskua, grillaamaan ja ennen kaikkea ryyppäämään Ilta oli kaikinpuolin hauska. Auringonlasku oli upea, ruoka ja juomat aivan mielettömiä. Juttelimme nuoren irkkufarmarin kanssa travellauksesta ja kaikesta maan ja taivaan väliltä. Tietenkin kun olin matkalla kahden naisen kanssa autolla, oli mun pakko olla kuskina takaisin kotiin. Keskellä yötä, keskellä Australian maaseutua, vain hieman viiniä ja olutta nauttineena. Matka sujui hyvin ja vain yksi kenguru yritti hyppiä väkisin auton alle. Uroskengurut voivat olla 2m korkeita, joten mistään ihan pikkutällistä ei ole kyse jos niihin törmää.Toisaalta rakastan kengurun lihaa, joten karjapuskurilla voisi joskus ihan vahingossa kajauttaa ilmaiset safkat viikoksi.

Hauskan illan jälkeen työt taas alkoivat normaalisti aamulla. Rakensimme pelloilta kerätyistä kivistä hienon muurin talon ympärille ja täytimme raot sementillä. Iltapäivällä käytiin Riinan kanssa putsaamassa lampaiden juoma-altaita, kun näimme pellolla pahasti ontuvan emun. Lähemmäs päästyämme huomasin, että kaverilta on koko oikea jalka irti polvesta alaspäin. Mietin, että mun on pakko lopettaa tää lintu, koska se ei pysty kunnolla edes liikkumaan. Löysin auton hanskalokerosta noin 5cm pitkän puukon ja katsoin uudestaan miehenkokoista lintua silmiin. Päätin laittaa naurettavan puukon takaisin hanskalokeroon. Seuraavaksi löysin lavalta oksaleikkurit ja keksin miten päästän linnun vehreämmille niityille. Hätistin emun lammasaidan viereen ja pyysin Riinaa ajamaan auton lähemmäs. Sain kuin sainkin emun aidan luo, vaikka kaveri oli pikkuisen kiukkuinen ja tuskissaan. Hyppäsin auton rattiin, ajoin emun yli 2 kertaa ja viimeistelin työn oksaleikkurilla. Hauskaa se ei todella ollut, mutta en halunnut sen kituvan jalkansa kanssa monta päivää.

Kivimuuri

Muutamana päivänä saimme tehtäväksi taas polttaa laitumien välissä olevia kuolleita metsiä ja istuttaa uusia puita ja pensaita meidän ja Adrewn talon viereen. Aamupäivät meni kivasti keräillessä eukalyptuksen siemeniä. Iltapäivinä kaivoin kuoppia maahan ja Riina heitteli siementä vakoon Rehellisesti vittumaisin työ farmilla oli pienien pensaiden hakkaaminen pois pelloilta. Pensaat oli siinä 50cm - 1,5 korkeita, ihan helvetin kestäviä sekä niitä oli satoja. Siellä sitten kuokittiin pensaita rivissä, aivan hiestä märkinä.

Kuultiin yhdeltä sprayarilta, että joka lauantai Bencubbinissa on paikallinen footy ja maahockey ottelu. Saimme iltapäivän vapaaksi ja menimme ihmettelemään sitä ihmisten määrää Ainakin 50 ihmistä (yhtä paljon kuin Bencubbinissa on asukkaita) oli kokoontunut katsomaan naisten maahockeytä ja miesten aussifutista. Noh, maahockey ottelu oli säälittävintä pelailua mitä olen  koskaan nähnyt, lukuunottamatta Ruotsin maajoukkueen. Mailakin muistuttaa paljon enemmän sateenvarjon kahvaa kuin mailaa. Footy taas oli maailman ihmeellisin risteytys jalkapalloa, rugbyä ja amerikkalaista jalkapalloa. Maalejakin oli 3 molemmissa päissä, että joukkueen huonoimmatkin pelaajat saavat joskus pallon maaliin. Miehet repivät toisiaan paidoista ja housuista sekä lääppivät toisiaan vaikka pallo olisi kentän toisessa päässä. (MULLA ON IKÄVÄ JÄÄKIEKKOA, KAIKKI AUSSI URHEILULAJIT ON PERSEESTÄ).

Footy

Metsien polttelun jälkeen farmilla hauskinta oli lampaiden ruokkiminen autolla, tai Andrewn road trainin kokoisella lampaiden ruokkimisrekalla. 3000 lammasta karitsoineen määki ja juoksi päättömänä auton takana ruoan perässä, koska pellot olivat pelkkää hiekkaa tähän aikaan vuodesta.

Lampaat

Rekka

Todella suureksi yllätykseksemme Ausseissa lähetettiin EUROVIISUT. Ensin semifinaalit ja seuraavana päivänä finaali. En edes tiennyt kuka siellä on Suomea maailman kartalle nostamassa. Onko jotain Lordin tasoista öykkäröintiä vai onko Sillanpään Jartsa laittanut taas enkelin siivet selkään ja mennyt nostattamaan jokaisen suomalaisen miehen itsetuntoa maailmalle. Eipäs ollut kumpikaan. Siellähän oli juuri peruskoulusta päässyt Paratiisi Oskar laulaa lurittamassa miten Peter käy pelastamassa planeetan. Jollain todella oudolla tavalla tykkäsin kuin tykkäsinkin biisistä itse asiassa todella paljon, vaikka Oskar ja Peter viittaavat molemmat epäilyttävästi länsinaapuriin päin.

Olin laittanut kalenteriin ylös koska SM-liigassa oli finaalit. Voi sitä onnen ja riemun määrää, kun pääsin kämppiksen koneella käymään netissä ja näin Granlundin Mikaelin kultamitali suussa irvistämässä Iltalehden etusivulla. Naureskelin Riinalle, että nyt kun ollaan keskellä Australian outbackiä, ilman nettiä, eikä nähdä ainuttakaan Suomen peliä MM-kisoissa, niin nekin hemmetti sentään menee ja voittaa MM-kultaa ilman meidän tukea. Kun ensin Hifk toivotti Jokereille hyvää kesälomaa, sitten Lukolle samaa, ja kävi vielä Espoossa neljän upean voiton jälkeen hakemassa Kannun Stadiin.

HIFK

(!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!     JA KUINKAS KÄVIKÄÄN     !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!)

 
Heräsin finaali-yönä 04.40 meidän aikaan, tasan samaan aikaan kun Suomi oli nöyryyttänyt hurreja Slovakiassa.
Näin unta ottelusta ja unen lopussa selkeät numerot 6-1! Herätin Riinan ja hehkutin, että me voitettiin mun unessa 6-1 ja nauroin itsekseni. Aamulla, todella levottomasti nukutun yön jälkeen, pomppasin sängystä ja kysyin Meikeltä saanko käydä nopeasti netissä, JA VOI TAIVAS VARJELE MITÄ SIELTÄ TULEE!!! Samantien naamaan hyppäsi lukemat 6-1 ja meinasin tukehtua kahviini sekä pudottaa läppärin lattialle. Ei voi olla totta! Pidin tähän hetkeen asti näkemääni unta vitsinä. Tietenkin toivoin Suomen voittoa, mutta lukemat 6-1 kuulosti pikkusen yliammutulta Ruotsin Hannu Hanhi-laumaa vastaan. Mutta uskottava se oli! Pystyin täältä 15 000km päästä seuraamaan MM-finaalia telepaattisesti ja reaaliajassa. Lähetys tuli teräväpiirtona suoraan alitajuntaani keskellä punaista aavikkoa.

Suomi

OLEN SANATON

Katsoin maalien kellonajat ja repeilin koko päivän itsekseni keräillessä kiviä pellolta. Nyt toivon törmääväni mahdollisimman moneen Hurrituristiin, jotta pääsen muistelemaan “Den glider in”-sanoja yhä uudelleen ja uudelleen. NYT POIKA SAUNOO ja Suomessa pelattavat kisat AION KATSOA NETISTÄ JA SE ON VARMA !!!
Haluan tähän loppuun vielä ylistää sitä poikaa, joka katsoi kolmevuotiaana telkkarista kun tämän hetkinen Hifkin ketjukaveri Peltosen Ville lattoi 3 kertaa kiekon häkkiin Globenissa vuonna -95. Miten hemmetissä 19v. sälli laittaa tuollaisen maalin semifinaalissa Venäjää vastaan ja haastattelussa toteaa vain että “sehän nyt oli vain yksi maali”.

Mikael Granlund #64

Nostettiin auto takas ylös :D

Otin kallon muistuttamaan muita että kuski on pässi

Vara mutsi

Farmi kämppä

Ruma farmari

Hyvää ja lampaan hajuista päivää kaikille. Aloitettiin farmihommat Riinan kanssa Bencubbinissa, 300km Perthistä koilliseen.  Ihan tähän alkuun sanon pienen tietopaketin Länsi-Australiasta että ymmärrätte paremmin mistä puhun.

- Länsi-Australia on 7 ja puoli kertaa Suomen kokoinen alue.

- Länsi-Australiassa asuu 2 miljoonaa ihmistä joista 1,6 miljoonaa asuu Perthissä. (Maailman eristäytyneimmässä suurkaupungissa)

Loput 400 000 asuu käytännössä muualla länsirannikolla meren tuntumassa. Koko muu sisämaa on käytännössä yhtä helvetin suurta hiekkalaatikkoa, ja juuri keskellä tätä hiekkalaatikkoa minä ja Riina aiomme viettää 3kk ilman kännyköitä, ilman nettiä, ilman ihmisiä, ilman mitään! Huolehtien 3000-5000 lampaasta karitsoineen.

Asumme Riinan kanssa kolmen makuuhuoneen omakotitalossa saksalaisen tytön kanssa, joka työskentelee farmilla vain 4-6 viikkoa. Tämän jälkeen meillä on oma talo keskellä peltoja. Ei naapureita, ei katuvaloja ei mitään ulkopuolisia ääniä… paitsi “muutamat” lampaat ja laumoittain erilaisia papukaijoja ja muita lintuja. Viime viikolla bongasin maastosta 50cm pitkän skinkin ja kenguruita näkee pelloilla päivittäin. Korppeja on liikaa ja Andrew’n, farmarin, mukaan korpit metsästävät pieniä karitsoja ja puhkovat niiltä silmät. Hän lupasi että otetaan joku päivä haulikot mukaan ja lähdetään “laskemaan” korppeja, kettuja ja jäniksiä.

Laitumia/peltoa farmilta löytyy noin 7500 hehtaaria. En ole koskaan vielä edes käyny kaikilla laitumilla mitä Andrew omistaa ja lampaita on välillä lähes mahdoton löytää, kun ne voivat olla ihan missä tahansa etsimässä ruokaa pelkkää hiekkaa täynnä olevilta laitumilta.

Työt aloiteltiin kevyesti polttamalla risuja lampaiden aitausten reunoilta suurissa kokoissa. Tuli on aina ollut lähellä sydäntä, ja tälläinen juhannuskokkojen kasailu ja polttelu oli mulle ainakin todella todella hauskaa. MUTTA! … Riina sai migreenin savun hajusta joka kesti pari päivää talon sisällä, jolloin kellään ei ollut kivaa :S  Kokkojen poltteluiden jälkeen kävimme ruokkimassa lähimpien laitumien lampaat. Ruokinta tapahtuu auton perässä vedettävällä trailerilla johon mahtuu 2 tonnia kuivaruokaa. Yksi ajaa autoa ja toinen seisoo lavalla kiskoen trailerin narusta, jolloin ruoka valuu maahan ja tuhannet lampaat juoksevat auton perässä taistellen parhaista apajista.

Saimme heti ekalla viikolla pieneksi projektiksi purkaa pihallamme oleva vanha omakotitalo kaikesta asbestista ja haudata asbesti maastoon, tämän jälkeen voimme polttaa talon. Polttamisesta puheen ollen meidän farmilla on hauska tapa polttaa kaikki mikä on mahdollista polttaa pois. Keskellä hiekkalaatikkoa ei ole metsäpalovaaraa, sillä siellä ei ole metsää. Roska-autotkaan ei tule keräämään roskia, koska lähimpään kylään on 25km. Kylässä on pankki, posti, koulu, poliisi, kauppa ja kirkko. Ollaan jo monena päivänä polteltu kuolleita puita ja puskia traktorin tieltä pois. Alkuun menetin hermoni sytytellessäni puskia tulitikuilla hirveässä tuulessa. Eihän siitä mitään tullut, eikä sytkäri toiminut yhtään sen paremmin. Parin päivän taisteluiden jälkeen Andrew näytti miten voin tehdä rautaputkesta olympiasoihdun kun survon kankaan putken toiseen päähän ja valutan putken täyteen dieseliä. Simsalabim: soihtu palaa helposti puoli tuntia ja pystyn sytyttämään kaikki puut ja pusikot kerralla, antaen tuulen ja tulen hoitaa loput.

Sain päivittäiseen käyttööni 250cc Kawasakin moottoripyörän, joka on todella paljon kätevämpi lampaiden ajamisesessa pellolta toiselle kuin auto. Sekä 100 kertaa hauskempi :) Pehmeä hiekka on hieman hankalaa, mutta nautin prätkällä ajamisesta todella paljon!

Saimme tehtäväksi siirtää lampaat lähimmältä laitumelta viimeiselle, tytöt autolla ja minä prätkällä. Alku sujui hyvin. Lampaat juoksivat jonossa auton ja prätkän välissä ja kiihdyttivät vauhtia kun soitimme torvea. Ongelmia kuitenkin ilmeni kun käsittämättömän tyhmät äitilampaat jättivät karitsansa ryhmän viimeiseksi ja juoksivat itse täysillä jonon kärjessä. Kohta lauman perällä oli ainoastaan hitaita karitsoja, jotka eivät pysyneet lauman vauhdissa. Mitäs sitten kävikään. Soitin prätkän torvea saadakseni vauhtia karitsoihin… MUTTA  karitsat ottivat ja kääntyivät ympäri ja juoksivat suoraan prätkän luo ja alkoivat syömään lahkeitani. Ajoin karkuun laumaa tyhmiä karitsoja, jotka luulivat minua äidikseen. Ei auttanut muuta kuin ajaa lampaiden edelle, pysäyttää lauma ja ajaa emot takaisin karitsojensa luo ja yrittää jatkaa lauman liikuttamista yhdessä.

Kaksi ja puoli viikkoa oltuamme farmilla, saimme pidennetyn viikonlopun vapaaksi että päästiin viettämään vappua Perthiin kavereiden luo. Eli takaisin sivistyksen pariin (katsomaan HIFKIN SUOMEN MESTARUUSJUHLIA hieman jälkikäteen).

Näihin tunnelmiin päätämme lähetyksemme tältä erää Perthistä ja palaamme huomenna lampaiden pariin, joten seuraavaan päivitykseen menee taas noin kuukausi. Pysykää kanavalla !!! 

Hyvää vappua ja hyvää äitienpäivää näin etukäteen!

(KUVAT FACEBOOKISSA)

Jeppis jepulis! La 19.3 Riinan tallin hevonen Night War otti ja voitti Karrakatta Stakes-lähdön, jossa pääpalkintona oli kevyet päälle 300 000 dollaria. Saman tallin toinen hevonen oli kyseisen lähdön neljäs. Voittosumma siis hipoi puolta milliä ja bileet olivat sen mukaiset. Heti ovella saatiin vip-rannekkeet käteen ja koko yläkerta oli meidän käytössä. Kaikki juotavat olivat ilmaisia ja tarjoilijat toivat ruokaa pöytiin jatkuvasti. Kaikin puolin loistava päivä ja yö! Kiitos valmentaja Miller, kiitos Riina ja kiitos Night War!

Perthin suomalainen tuttumme Nina sai pysyvän oleskeluluvan Australiaan ja oli varannut veneen juhlia varten sunnuntaiksi. Veneellä oli noin 30 tyyppiä, suomalaisia yli puolet !!! Go Finland. Matka alkoi aivan Perthin keskustasta Swan Riveriltä jatkuen Garden Islandille. Ankkuroimme veneen lähelle rantaa, uimme, söimme ja vietimme laatuaikaa kavereiden kanssa! Hypittiin ylä- ja alakannelta sekä otimme aurinkoa veneen aurinkokannella (tulikohan nyt varmasti sanottua tarpeeksi monta kertaa kansi)… ASIAAN. Itse olimme vesi/mehulinjalla johtuen edellispäivän vippi-bileistä, mutta loput ottivat sitten meidänkin puolesta.

Menomatka Garden Islandille oli tuulinen ja hyvin epävakaa, paluumatkasta puhumattakaan. Ainakin veneen ulkomaan vahvistuksille iloliemi oli maistunut paremmin kuin hyvin. Aallokko kasvoi kasvamistaan ja ihmiset kaatuilivat juomineen ja lentelivät seinästä seinään. Aallokon ollessa pahimmillaan, joukko ihmisiä horjahti veneen takaosassa ja PLUMPS… Mies yli laidan. Sinne hävisi kännissä heilunut mies veneen peräaaltoihin ja välittömättömästi alkoi kauhea huutaminen kapteenille että jarrua kiitos ja haetaan poika ylös. En nähnyt sälliä meressä, sillä aallokko oli mieletön ja vene oli ajanut päälle 100m ohi putoamiskohdan. Parastahan tässä oli se, että joku huusi ettei hän osaa uida.
Suomalaisena on aika vaikea kuvitella päälle 20v mies joka ei osaa uida Mutta meitä on moneen junaan, ja kaikki junat ei kulje aikataulussa. Vene kuitenkin kääntyi ympäri ja kapteeni näki hädissään räpiköivän pojan meressä ja henkilökunta kävi poimimassa sällin pelastusrenkaan kanssa takaisin veneeseen. Hieman oli kalpea poika noustessaan takaisin kannelle ja alkoholia tai ei, niin luulen että kaveri muistaa tämän uimaretken aikas pitkään. Loppu hyvin kaikki hyvin! Joka iikka selvisi takaisin lähtölaituriin ja puolet porukasta “selvisi” vasta seuraavana päivänä.

Sitten siirrymme uutisiin! Nuori suomalaispariskunta sai töitä lammasfarmilta, työt alkavat 15.4.
Farmi sijaitsee 300km Perthistä koilliseen. Alueella ei ole internet eikä Virgin Mobilen puhelinverkkoa.
Blogipäivityksissä ja facebook-päivityksissä saattaa siis olla hieman häiriötä seuraavat 3kk.
Ennen uutta aluevaltausta ja uuteen eläinlajiin vaihtamista, käymme Riinan kanssa ansaitulla lomalla Yanchepissä ja Margaret Riverillä.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päätämme lähetyksemme tältä erää. Lammasblogi on tulossa… AIKANAAN

HYVÄÄ PÄIVÄNJATKOA

-Toni Wathén feat Riina Seppänen

Jockey & Night war

VIP

Munamies

Porukkaa

Garden island

Moi tytöt

Juhlakalu Nina

Riina ja Koala, koala ja Riina

Au au auuuu !!!! HOO II ÄF KOO otti ja näytti Helsingin Sirkus-seuralle miten sitä kiekkoa oikeesti pelataan
Kiitos pojille Pasilaan, että olette piristäneet mun aamuherätyksiä 15 000km päässä. Seuraavana vuorossa Lukko.

Duunirintamalla on ollut P#%(/&KELEEN kiireistä. Olenhan koko McLaren teamin ainoa työntekijä iltapäivisin sekä kisoissa.
Viime viikolla oli mukavia 13-14h työpäiviä sillä 4 hevosta oli kisoissa. Mutta se viikko on ohi ja jatkossa toivottavasti rauhallisempaa, siihen asti kunnes lähdetään farmille.

Olipa tuossa kerran yksi aika tavallinen maanantai Ascotissa, kun kaikki hevoset ovat levänneet kivasti koko sunnuntain ja ladanneet pattereita alkavalle viikolle. Heti alkuun Damianin työntekijää potkasi hevonen jalkaan. Tyttö makasi pitkään parkkipaikalla kahden ambulanssin ympäröimänä. Ainakin niska ja jalka tuettuna sekä jotain laitteita suussakin. Jälkeenpäin sain kuulla, ettei ollut käynyt onneksi kuitenkaan pahemmin ja sekä heppa että tyttö jatkavat alallaan.
Samaisena energisenä aamuna näin kaksi ambulanssia myös takaradalla. Ihmettelin mielessäni, että mitähän nyt sielläkin on sattunut kun joka paikka on täynnä vilkkuvaloja. Myöhemmin kuulin, että 11v poika oli ollut ratsastamassa äitinsä kanssa, pudonnut sekä katkaissut jalkansa.

Vain muutama päivä myöhemmin olin putsaamassa Miken tallin karsinoita kun menin tallin pienimmän tamman karsinaan ämpärin ja paskan keruukauhan kanssa. Heti alkuun tämä pikku nilkki hyppäsi pystyyn karsinan perällä ja koitti näyttää isommalta mitä oikeasti on. Naurahdin esitykselle ja jatkoin paskan keräämistä. Seuraavaksi tamma laukkasi suoraan mua kohti, jolloin juoksin tamman ohi kohti ovea. En kerennyt kuin pari metriä, kun tämä paskiainen käänsi perseen ja potkaisi täysiä kohti. Toinen kavio osui “paskanravistelukoriin” ja toinen suoraan mua rintaan ja kyynärpäähän. Onneksi potku oli vino ja kavio teki ainoastaan naarmun molempiin, mutta “paskakori” meni aivan läjään. Siinä sitten sukelsin kuin rantautuva maitovalas tallin käytävälle karkuun pientä ja helvetin äkäistä tammaa. Mike vihelteli ja satuloi hevostaan kun kolistelin itseni ulos “pikkasen” säikähtäneen oloisena. Kerroin mitä karsinassa tapahtui ja Mike lähti samantien “opettamaan” tammaa tavoille. Istuin hetkeksi alas, otin huikan vettä ja katsoin solmussa olevaa “paskakoria” sekä naarmua rinnassani ja kyynärpäässä. Olin melko tyytyväinen, että naarmu ei ollut korissa ja rintakehä täysin läjässä, sillä potkussa todella oli voimaa!
Miken tallilla työskentelystä puheen ollen, menin auttamaan Mikeä vain kuukaudeksi, ja nyt olen ollut siellä jo päälle 2kk.
En valita! Hyvä jos apu kelpaa, sillä kyllä mulle raha kelpaa.

Saatiin yks päivä historiallisesti Riinan kanssa iltatallit vapaaks samaan aikaan ja päätettiin suunnata Bell Toweriin katselemaan näkymiä sekä soittelemaan kelloja. Päivä oli loistava ja kellojen soittelu hauskaa Olo oli kuin pienellä Quasimodolla.

Seuraava retki tehtiin Wildlife Parkiin. Alkuun oli farmishow, jossa trimmattiin lammas ja ruokittiin karitsoja. Sen jälkeen käytettiin ruoskaa ja päästiin lypsämään lehmää. Puistossa oli kamelia, laamaa, strutsia, koalaa, kengurua, käärmeitä, vompatteja, opossumeja ja kaikkia ihme-elukoita pussirotista - pussikameleihin.

Tiistaina 15.3 lähdimme tutustumaan yhteen hulppeaan hevosfarmiin Bunburyyn 3h ajomatkan päähän. Menomatkalla käytiin kahvilla aivan mielettömällä turistipaikalla, jossa joki kiersi kahvilan. Puutarha ja suihkulähteet oli viimesen päälle komeita. Kahvien, pienen kävelyn ja kuvailun jälkeen matka jatkui kohti Bunburya ja löysimme farmille ilman ongelmia.
Farmi oli suuri ja komea ja siellä reenattiin vain 1-2v varsoja. Varsat lähetettiin sieltä eteenpäin farmin pitäjän isän kilpatallille Ascotiin jatkokoulutukseen ja radalle juoksemaan. Pyöröaitaukset olivat puolen lätkäkaukalon kokoisia ja karsinassa oli kumimatot, joten paska ja kusi pitää vain lakaista pois karsinasta (KÄTEVÄÄ). Farmilta oli 5min kävelymatka meren rantaan, jossa myöskin reenataan hevosia sekä käydään itse virkistäytymässä duunin jälkeen. Sisäpihalla oli omakotitalo työntekijöille. Myöhemmin Riina sai sähköpostia, että uusia varsoja on tulossa reeniin niin vähän että he tarvitsevat vain yhden työntekijän talveksi, joten farmin etsiminen jatkuu edelleen. Syy miksi etsimme farmityötä, on että haluamme ainakin joksikin aikaan tuulettumaan jonnekkin (pois Ascotista) sekä toisen vuoden viisumiin vaaditaan 3kk farmijakso kaupungin ulkopuolelta.

Paluumatkalla käytiin katsomassa Bunburyn keskusta, Lighthouse Beach sekä Dolphine Discovery Center. Delfiini-keskuksessa meidän on pakko päästä käymään toistekin, sillä aivan keskuksen edessä on lahti, jossa delffiinit käyvät rantavedessä noin 7 kertaa päivässä moikkaamassa ihmisiä. Meidän tuurilla emme nähneet yhtään kun kävimme rannalla kääntymässä. Myöhemmin lähempänä kotia pysähdyttiin Serpentine Falls:lle katsomaan vesiputousta, sekä vähän uimassa. Heti autosta noustuani ihmettelin mistä tulee omituinen kupliva ääni. Avasin konepellin ja siellähän ne jäähdytysnesteet kivasti kiehui pitkän matkan johdosta, mutta lämpömittari oli alle puolenvälin. Kiehunta loppui uimatauon aikana ja kävin ostamassa jäähdytysnestettä seuraavalta huoltoasemalta enkä todellakaan aio sekoittaa sitä veteen tässä maassa Putousten vieressä oli puisto, jossa oli noin 30 villiä kengurua mutustamassa ruohoa. Kaverit oli niin tottuneita ihmisiin että niitä pystyi käydä silittämässä ja ruokkimassa.

Wildlifepark ja 4 albiinoa kengurua

Laamat

Vompatit

Bunburyn farmin ranta

Villi kengurut

Serpentine Falls

Bunburyn farmin ranta

Jeppis jepulis taas on aika rientänyt kuin VR:n junat Suomessa, tai itse asiassa pikkusen kovempaa ja varmemmin !!!

Heti alkuun anteeksi blogin päivittelyjen vitkuttelu. Kuvitelkaa +38 C sekä sisälle että ulos ja kuvitelkaa itsenne kirjailemassa tarinoita nettiin Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja alan paukuttaa tapahtumia ylös.

Sain kuin sainkin kävijälaskurin tähän blogiin Thaimaan reissun jälkeen ja voin kertoa, että sain pakokauhuun verratavia oireita lukijoiden määrästä! Mistä te ihmiset ootte löytänyt tämän blogin? Saa kommentoida! Olen sanaton! Vai olenko?

Tosiaan tuon pyörremyrskyn aikaan rannalla, kun oltiin lähellä hurmaavaa joukkoitsemurhaa ristiaallokossa, poltin itseni aika kiitettävästi. “Tuulisena päivänähän ei pala”, eihän? Naama näytti siltä, että vasta vahattu Ferrari kalpenee rinnalla! Eikä hartiat ja selkäkään toiseksi jääneet. Eikä mennyt kauaa kun suihkun jälkeen loin nahkani aivan kuin kuningasboa Paavoni Suomessa. 4 käärmettä ja 4 liskoa omistettuani osaan näköjään luoda nahkani vähintään yhtä hyvin.

Käytiin porukalla päivämääränä X kokeilemassa mikroautoilua käsittämättömän pienellä radalla, jossa betonilattia ja autot jotka kulki.. noh mitä kulki. Mukana oli 8 suomityttöä + minä ja Bart from Holland. Kuten arvata saattaa (keh keh keh) TULIN, NÄIN, VOITIN Naisillehan en tullut häviämään ja eihän tuo lentävä Hollantilainenkaan pärjännyt alkuunkaan. Ohittaminen oli vaikeaa tai mahdotonta. Rata oli kapea ja hidas, ohituspaikkoja ei vain ollut. Osa antoi tilaa nätisti ja osaa piti auttaa puskurista

Eräs erittäin väsynyt viikonloppu osa 47. Otimme Bartin ja Kirsin kanssa suunnaksi Rockinghamin ja pingviini- sekä hyljesaaren. Ensimmäiseksi ostimme lautan pingviinisaarelle, josta oli kuljetus lasipohjaisella lautalla katsomaan hylkeitä viereiselle saarelle. Siellähän nuo merijellonat ottivat aurinkoa rivissä ja näyttivät täysin paikalliselta väestöltä. Ainoa ero oli että niillä ei ollut bikineitä… Kaverit eivät nostaneet edes päätään kun lautta pyöri 5m päässä poikasista ja isommista poikasista. Lautta ei mennyt maihin, joten kavereilla oli luottamus kohdillaan että “nuo 2 jalkaiset kummajaiset eivät hypi meidän auringonottomestoille”.

Sitten tulikin näytön paikka Jessikalle ja Merville ! Pinjarrassa järjestettiin amatöörikisat. Tarkemmin sanottuna se tarkoittaa, että ratsastajien ei tarvinnut olla ammattijockeytä vaan taitavimmat “reeni”ratsastajat ottivat mittaa toisistaan. Jessikalla oli kisoissa 3 hevosta ja Mervillä vain “PIKKU MYY” jonka hän omistaa itse. Mervillä oli teetettynä upea ratsastus asu jossa suomileijona vatsassa ja selässä ja puku oli sinivalkoinen.
Kolmannessa lähdössä Jessika ja Mervi olivat samassa lähdössä vastakkain. Jessika tuli maaliin komeasti kolmantena, mutta Mervillä kävi vähän huonompi tuuri. Mervillä oli unohtunut ratsastuslasit otsalle, ja juuri kun alkoi laittamaan laseja silmille, portit aukesivat ja Pikku Myy säntäsi ilman ohjausta ulos. Mervi joutui jarruttamaan hevosta hurjasti ja jäi muista ainakin 150m, mutta kiri kuitenkin yhden hevosen kiinni ja sijoittui viidenneksi.
Jessikan muiden lähtöjen sijoitukset oli toinen ja neljäs! HYVÄ TYTÖT !!! GO FINLAND

Pari viikkoa takaperin muutettiin uuteen 100 kertaa parempaan kämppään Paulan, Marian ja Riinan kanssa. Talo on vain 500m päässä edellisestä rotankolosta. 7kk tuli siellä lojuttua ja todistettua kuinka ihmiset vaihtuivat, jos ei päivittäin, niin viikottain. Tuli nähtyä ihmisiä Hollannista, Rankasta ja Saudi-arabiastakin ja asuttua saman (vuotavan) katon alla. Good bye Epsom Avenue, welcome Davis Street !!!

Sain taas kuukaudeksi toisen duunin oman aamutallin jälkeen. Pääsen noin kuuden aikaan Heciltä, joten ajan Miken tallille. Teen 5 karsinaa, vaihdan vedet, talutan yhden tai 2 hevosta radalle, heitän jockeyn selkään, odottelen ja pesen hevosen ratsastuksen päätteeksi. Ja tästäkin lystistä tulee 20 dollaria tunti puhtaana käteen. En valita!

14.2 oli ystävänpäivä. Aikamoinen päivä, jännä päivä oli ystävänpäivä, jännistä jännin, erikoisjännä!
Päätimme Riinan kanssa hieman päivittää parisuhdetilannettamme, vaikka välimatkaa oli edelleen se 4 337 km.

Eli kyllä: seurustelemme nyt aivan oikeasti !!! TITTIDIDIIDIDIII !!!

Riinan oli tarkoitus palata Road tripiltä 20.2 lentäen Brisbanesta Perthiin. MUTTA! Eräänä kauniina ja helvetin väsyneenä torstai-aamuna 17.2 lappasin paskaa Miken tallissa. Lähetin Riinalle viestin hyvää huomenta ja kysyin kuulumisia sekä mainitsin, että kohta nähdään. Riina vastasi yllättävän nopeasti, kertoi kuulumiset ja mainitsi viestin loppuun “niin nähdään, olen Perthin kentällä TÄNÄÄN klo 12.05 C ya !!!” Viesti kännykästä aivoihin meni perille vasta noin viidennen lukukerran jälkeen. Kun tajusin että Riina on ihan kohta täällä, halasin karsinassa olevaa hevosta, keräsin loput paskat ja hurautin himaan valmistelemaan kotia kuntoon. Oli aika kusetettu olo, mutta jostain syystä en ollut yhtään pahoillani

Yks aamu jossain neljän aikaan taluttelin normaalisti kahta hevosta radalle, kunnes nuorempi hevonen pelästyi jotain “kummitusta” tienvarressa ja domino-efekti oli valmis. Nuori varsa hyppäsi mun syliin, jonka jälkeen vanhempi hevonen säikähti varsaa ja ryntäsi karkuun. Pidin narusta viimeiseen asti kiinni hampaat irvessä kunnes ote hiukan lipesi. Käsi liukui pitkin narua koko narun mitan verran, jonka jälkeen hevonen pysähtyi ja rauhoittui. Naru poltti kättäni aivan PERKELEESTI. Koko kämmen ja sormet olivat vesikelloilla, ja jos mitenkään voisin kuvailla sitä tuskaa mitä tunsin kun talutin hevoset radalle asti sekä satuloin valmiiksi. Pistin käden kylmän veden alle ja näytin Hecille. Hec lähetti mut talliin hakemaan jotain salvaa mitä laitetaan hevosten naarmuihin Menin takaisin talliin, näytin kättä ja Susan lähetti mut kotiin toipumaan. Tuska paheni minuutti minuutilta ja autolla ajaminen oli ehkä vaikeinta ikinä, kun kädellä ei pystynyt koskemaan mihinkään. Kotiin päästyäni otin pakastimesta herne-maissi-paprika pussin käteen ja ihmettelin onko pakastin rikki kun pussi ei ole kylmä. Siirsin pussin vasempaan käteen ja huomasin, että pussi todellakin oli kylmä, mutta koko oikeassa kämmenessäni ei ollut enää tuntoa. Myöhemmin päivällä hain apteekista balsamia palovammoille. Nyt pari viikkoa myöhemmin käsi alkaa olla ok, ja töitä voi tehdä taas ilman hanskaa.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin! Yritän päivitellä blogia pikkusen useammin jatkossa.

- Toni

Kingspark

Jessikan ja Mervin fanit

Quarterhorse

Pingviinisaari

Takapiha

Uus kämppä

palanut käsi

Uus kämppä

Hellurei ja hellät tunteet! Miltäs pakkanen ja lumi maistuu? ai ei? Tehdäämpä pieni mielikuvitusmatka Perthin lämpöön.

Vaihe 1: Laita verhot kiinni

Vaihe 2: Kuvittele itsesi Australian perthiin

Vaihe 3: Laita patterit täysille kunnes kämpässä on +40

Vaihe 4: Nauti blogista

Aloitetaan pienellä avautumisella duuniasioista. Johanna lopetti talliduunit ja siirtyi freelancer ratsastajaksi meille ja muille valmentajille. Eli käytännössä tämä tarkoittaa että teen tallityöt yksin iltapäivisin ja talutan aamulla 2 kertaa enemmän hevosia radalle ja pois.

Mun pomo Hec 73v alkaa menettää muistiaan päivä päivältä enemmän. On päiviä kun Hec kysyy multa kuka tämä hevonen on? Mihin karsinaan se kuuluu? Onko se saanut ruokaa? Mitä reeniä se teki eilen?. Parina päivänä peräkkäin Hec jätti iltatallin aikana 2 kertaa karsinan oven auki. Hevoset sitten juoksenteli siellä pitkin tallia vapaana ja onneksi pysyi aitojen sisäpuolella vaikka portti oli auki. Pitää näköjään itse olla 2 kertaa tarkempi ja ymmärtäväisempi. Vanha mikä vanha.

Heti Thaimaasta Perthiin päästyäni pääsin myöhässä mukaan Liisan, Villen, Vesan ja Riinan läksiäis juhliin.

Heidän roadtrip @ down under oli alkamassa seuraavana aamuna. Vietin illan, yön ja aamun heidän kanssa ja katselin seuraavana päivänä perävalojen katoamista horisonttiin haikein mielin. Tietäen kuitenkin että Ville, Liisa ja Riina palaavat perthiin 2kk päästä kun ovat ajaneet etelän kautta itärannikolle ja sieltä takaisin.

Jessikan äiti Satu ja Sadun sisko Sari ja Sarin “poikaystävä” Matti a.k.a (Herra kapteeni) Tulivat kuukaudeksi lomalle perthiin. Ekat päivät käytin Saria ja Mattia keskustassa asioilla ja näytin mahdollisimman paljon paikkoja Perthissä.
Kohta he vuokrasivatkin oman auton ja ovat nyt reissanneet pitkin perthiä keskenään ja käyneet vaikka ja missä. Satu on ollut Jessikan mukana radalla ja Forrestfieldissä katsomassa Jessikan ratsastusta.
Sadun, Sarin ja Matin tulon kunniaksi kävimme Casa Miassa syömässä illallisen viineineen, oluineen ja rommeineen. Täällä on  ravintoloissa sellainen käytäntö että kun maksat 2,5 dollaria per perse, saat tuoda omat juomat mukanasi. (kätevää)

Meillä on duunissa yks quarterhorse jota olen käynyt ratsastamassa säännöllisen epäsäännöllisesti. Käytiin Johannan kanssa muutaman kerran Carveyparkissa ratsastelemassa, minä valtavalla guarterilla ja johanna pienellä vaalealla ponilla Saamme joka kerta ihmiset nauramaan kun ratsastamme ohi hieman eripari ratsuilla.

Minun rakas turtles auto rupesi vittuilemaan tuossa mun thaimaan loman jälkeen pahemman kerran. Lainaajilla oli jäänyt valot päälle kerran ja akku oli mennyt tyhjäksi. Noh tarpeeksi työntämällä ja tarpeeksi monta kertaa yrittämällä saatiin auto käyntiin ja akkuun hieman virtaa. Ongelma kuitenkin jatkui ja jatkui ja ladattiin ja koitettiin käynnistellä autoa piuhoilla tuloksetta. Akku oli todennäköisesti oikosulussa eikä toimisi enää koskaan. Irrotin akun navat ja olin nostamassa akkua pois kun Matti huomasi että akun kontaktipinta oli todella paskainen ja korroosioitunut. (jos sellaista sanaa on)
Raaputimme paskat pois metallien välistä ja laitoimme navat uudestaan kiinni. Kokeilin startata auton ja simsala bim (BRUUUUUUM) huikea 1,6l Korean kissapeto alkoi kehräämään kuin vasta saanut kolli. (Problem solved) Kiitos Matti (herra kapteeni) Panssarijääkäri Wathén kiittää ja vetää kättä lippaan jatkossakin.

Yks päivä auton akkuja lataillekseni lähdin Paulan kanssa ajelemaan autolla sinne sun tänne. Heti alkuun törmäsimme johannaan tien varressa (ei hätää Johanna on kunnossa) emme törmänneet kirjaimellisesti, vaan kuvainnollisesti. Noniin asiaan! Johanna oli menossa keskustaan bussilla joten tarjouduin heittämään hänet keskustaan koska auton akku piti saada täyteen. Pudotimme Johannan keskustaan ja jatkoimme huvi ajelua fremantleen koska se on kuulemma kaunis satamakaupunki enkä ollut vielä 6kk aikana kerennyt käymään siellä. Noh heti fremantleen päästyämme näin Fremantle prison kyltin ja innostuin heti. Nyt jos joskus mennään käymään maailman kuulussa Fremantlen vankilassa kun kerta siellä oltiin. Otimme perus turistikierroksen vankilaan oppaan kanssa. Kierros oli mielenkiintoinen ja vankilan historia oli lievästi sanottuna karmiva. Aloitetaan vaikka kevyesti näin että hirttäminenlopetettiin vasta -91 ja piiska rangaistus -93. Piiskarangaistuksesta tulee ensimmäisenä mieleen kun sait pentuna läppäisyn perseelle tai pahimmillaan risulla Tämä vankilan versio oli hieman kovempi. Riippuen mitä pahaa olet tehnyt saatoit saada 20-100 piiskan iskua. Kädet ja jalat sidottiin kiinni kolmion malliseen telineeseen ja lyötiin aluksi vaikka 20 kertaa, ja upotettiin suolaliuokseen. Saattoi ehkä kirvellä, mitä luulet? Jos olit jo tästä huonossa kunnossa sinut vietiin sairaalaan ja jatkettiin huomenna siitä luvusta mihin jäätiin. Haluatko kuulla lisää? hyvä! Hirttämisessä käytettiin monesti tuolia johon vanki istutettiin sillä he eivät jostain kumman syystä pystyneet seisomaan paikallaan, tai seisomaan lainkaan. Jos hirtto epäonnistui, sinut nostettiin kuilusta takaisin ylös ja hirtettiin uudestaan. Mutta kertaakaan ei ollut kuulemma ensimmäinen kerta mennyt pieleen. Tässä vaiheessa pyydän jo valmiiksi anteeksi mummolta joka osti minulle uuden puhelimen. Otin hienoja kuvia hirttoköydestä ja kuilusta, kunnes kännykkä lipesi kädestä ja putosi kaiteen yli suoraan hirttokuiluun Mutta NO WORRIES Tämä oli Fremantlen vankilan ensimmäinen hirtto joka epäonnistui, sillä puhelin ei kuollut. Metallinen nokia kesti kuoleman tuomion ja toimii edelleen moitteitta. Itse asiassa kameran kosketushäiriökin katosi putouksessa, joten pienet kolhut vain paransivat puhelimen toimivuutta.

Viime viikolla juhlittiin Sailan ja Kirsin 53 vuotis juhlia (yhteensä 53v) Sailan ja Mervin uudella vuokra-asunnolla.
Grillailtiin kanaa ja pihvejä, syötiin ja juotiin hyvin ja hauskaa oli. Grillailun jälkeen siirryimme pihalla olevaan porealtaaseen lillumaan. Josta tulikin mieleen pieni runon pätkä (On vedessä kiva lillua, kun vesi hivelee … VARPAITA)
Joimme Mervin tarjoamaa portviiniä altaassa ja ilta oli aivan loistava! Seuraavana päivänä oli jälleen kolmelta herätys mutta ei se menoa haitannut.

26.1 Vietettiin Australia päivää. kaikki paikalliset olivat pukeutuneet aussi vaatteisiin ja jokaisessa autossa liehui Australian liput ja kansa näytti juhlivan päivää pikkusen eri tavalla kun suomalaiset esimerkiksi itsenäisyyspäivää. Päivä oli yleinen vapaapäivä kaikille (PAITSI MEILLE) Hevoset meni normaalisti radalle ennen neljää ja päivä oli täysin normaali duunipäivä. Illalla Kaupunki järjesti ilotulituksen joka ammuttiin pilvenpiirtäjien katoilta, sekä joessa olevista veneistä. Katsottuamme muutaman videon edellisistä ilotulituksista päätimme mennä south perthiin, joen toiselle puolelle suureen puistoon katsomaan tulitusta. Auto saatiin parkkiin varmaan yli 3km päähän joesta jollekkin asuin alueelle
Lähes kaikki tiet olivat poikki joen tuntumassa, ja väkeä riitti kuten 1,6 miljoonan ihmisen kaupungista luulisi riittävän.
Puisto oli täynnä kaikkea nähtävää ja tehtävää. Oli silent discoa, isossa kuulassa sisällä juoksemista ja vaikka mitä. Koko päivän joen päällä oli lentonäytöksiä, sekä helokopteri kuljetti valtavaa Australian lippua ympäri kaupunkia. Lopulta kun ilotulitus alkoi, menimme joenrantkiville istumaan ja nauttimaan esityksestä. Se oli suurin ja näyttävin ilotulis mitä olen koskaan nähnyt! Show kesti kokonaiset puoli tuntia yhteen putkeen. Raketit ammuttiin musiikin tahdissa ja täysin ajastettuna. Radiosta oli kuultavissa musiikki johon show oli tehty, mutta eihän meillä ollut radiota. En halua edes tietää kuinka paljon rahaa ammuttiin taivaalle mutta show oli mieletön ja kaikilla oli hauskaa! Facebookista löytyy pari videota tulituksista. Enjoy

Lauantaille ja Sunnuntaille oli luvattu pyöremyrskyä Perthiin. Olimme hieman huolissamme tuuli lukemista. Kestääkö talo? Autokatos?. Mutta meidän onneksemme myrsky päätti kiertää Perthin meren kautta ohi. Juurikin myrskyn ja kuuman sään takia päätimme lähteä rannalle bodysurffaamaan ja uimaan. Alkuun aallot olivat mielettömän suuria ja hauskoja, lopuksi aallot olivat enää mielettömän suuria (noin 3-4m ). Otin laudan kainaloon ja hyppäsin mereen. Ensimmäinen aalto heitti mua pari volttia rantaanpäin ja naru jolla lauta oli kiinni ranteessani napsahti kertaheitolla poikki. Uusi yritys! Nyt lautaa oli pidettävä kynsin hampain kiinni, sillä narua ei enää ollut. toisen tai kolmannen aallon kohdalla yritin sukeltaa laudan kanssa aallon ali, MUTTA … Aalto kaatui suoraan päälleni ja minä joka roikuin laudassa, surffasin komeasti pitkin POHJAA ja näytin merikilpikonnalta jolta oli kompassi hukassa. PERKELE! Oli luovutettava yritys laudan kanssa. Henki sen kanssa menisi. Löysin villen keskeltä aaltoja ja lähdime uimaan syvemmälle josta aallot alkavat. Niissä aalloissa ei surffilautaa tarvinnut kun oma maha riitti Yhteen aaltoin osuin täydellisesti. sain kovan vauhdin ja kiisin aallonharjaa pitkin kuin merikäärme. Seuraava aalto tulikin kivasti mun aallon reppuselkään, ja kaatui päälleni. Tömähdin suoraan pohjaan. Hetken hiekkaa syötyäni, aalto jatkoi kieputtamista. Olo oli kuin pyykinpesukoneessa täysillä kierroksilla. Aloin olla hapoilla pinnan etsimisestä ja turhasta räpiköinnistä. Pääsin vihdoin pintaan. Kerkesin ottaa 2 kertaa happea, kunnes näin kun varjo takaa lähestyi, ja taas mentiin. Pyöremyrskyn takia aaltoja tuli 5 sekunin välein ja jokainen oli korkeudeltaan 2-4 metriä. Nyt loppui minultakin huumori. Happi alkoi loppumaan eikä mulla ollut tietoakaan pinnasta. Kaikkialla näkyi vaahtoa. pitkään sukelleltuani löysin pintaan. Kuvittelin että aallot olisi heittänyt mut lähes rantapyyhkeille, mutta mitä vielä.

Olin 2 kertaa pidemmällä kuin ensimmäiseen aaltoon uidessani. Olin joutunut keskelle valtavaa ristiaallokkoa, enkä jaksanu enää uida. Aaltoja tuli aallon perään ja jäin ainakin kymmenen aallon alle peräkkäin. Muistin että ristiallokossa kuuluu uida rannan suuntaisesti. Pääsin pintaan ja katsoin molempiin suuntiin. Saman kokoista aallokkoa jatkui varmaan koko Australian rannikon verran joten päätin olla yrittämättä. Uin jokaisen aallon välissä kaikin voimin kohti rantaa. Pääsin ehkä metrin minuutissa eteenpäin, kunnes en enää jäänyt aaltojen alle vaan pääsin aallon työntämänä kohti rantaa. Vihdoin ylsin pohjaan! Sydän hakkasi rinnassa ja olin aivan hapoilla tapellessani aaltoja vastaan. Vaikka ylsin pohjaan imu vei mua poikittain ja pitkittäin ja vei välillä hiekan pois jalkojen alta. Pelkäsin oikeasti että tämä reissu jää vielä tähän. Ei tuollasesta aallokosta ketään löydetä, tai ainakaan päästä auttamaan jos joudun pinnan alle enkä pääse ylös enää. Tälläkertaa Ahti oli reilulla päällä ja päästi pojan kohta rantaan miettimään kannattiko? Tällä hetkellä arvostan pikkusen enemmän meren voimia ja katson aika tarkkaan aallokon jossa surffaan. Loppu hyvin kaikki hyvin! Mulla kävi mieletön tuuri, ja joudutte jatkossakin lukemaan näitä blogeja.

Kiitos ja Anteeksi - Toni Wathén

Australia day

keskusta

Hirttoköysi ja kuilu

Vankila

Vankila ja opas

Selli

Aallot

Hyvät kansalaiset - Med började

Nyt siirrytään kengurumaasta maahan, jossa pojat ovat kauniimpia kuin naiset, jossa yleisimmät sanat ovat “tuk tuk” ja “massage”, jossa norsut ajavat polkupyörillä ja jossa vietin 31.12 - 15.1 välisen ajan perheen ja kavereiden kanssa.

THAIMAAHAN !!!

Heti alkuun täytyy valittaa että hitto siellä oli kylmä Perthistä kun lähdin oli +40, perillä Thaimaassa +29 ja satoi vettä

Pääsin hostelliini hyvissä ajoin uudenvuodenaattoiltana, jätin laukut huoneeseen ja lähdin metsästämään vanhempiani ja siskoani jotka olivat hotellissa 3km päässä. Yli viiteen kuukauteen ei oltu nähty ja ihon väriero oli melkoinen Vaihdettiin siinä nopeesti kuulumiset ja tuliaiset: Sain suomesta omat luistimet, hanskat, munasuojat, alusasun sekä Esa Tikkasen maajoukkuepaidan reeneihin, että mulle teetetyn Suomen maajoukkueen paidan, jossa oma numero 20 sekä sukunimi Wathén. Oli tuliaisissa mukana myös salmiakkia, suklaata sekä tietty Tauno Tukevan sodan osat 1 ja 2 joissa olin itse mukana !!!

Hotellilta jatkoimmekin moikkaamaan faijan serkun perhettä heidän hotellilleen, jossa olikin jo uudenvuoden juhlat käynnissä. Rannalla käytiin katsomassa ilotulitusta ja täytyy sanoa, että täälläpäin on nuo “papatit” ja “kissanpierut” ovat vähän eri kaliberia! Kaikki peruspadatkin olivat singon kokoisia ja rakettia lensi joka suunnasta taivaalle soihtujen saattelemana. Aattoyö oli aika rauhallinen meidän osalta. Olin todella väsynyt matkasta ja kävelinkin jo hyvissä ajoin omalle hostellille nukkumaan ja valmistautumaan seuraavaan päivään. Kaksi vuotta sitten kun olimme Patong beachilla käytin liikkumiseen paljon skootteritaxeja, joita oli joka kulmalla ja ne olivat selvästi halvempia ja nopeampia kuin tuk tukit. Täällä Karon beachilla niitä ei ole ollenkaan, paitsi kun kävelin yksin keskellä uudenvuodenaattoyötä, viereeni pysähtyi tyttö skootterilla minihameessaan ja hepeneissään, iski silmää ja pyysi kyytiin. Tälläkertaa jouduin kuitenkin kohteliaasti kieltäytymään tästä “taxista” sillä tämä “kyyti”/”ajelu” olisi voinut olla hieman tavallista kalliimpi

Eipä mennyt kauaakaan kun tulin kipeäksi ruokavalion muutoksesta, ja yö meni kuumeessa ja oksentaessa. Onneksi se loppui yhtä nopeasti kun alkoikin ja päivällä olo oli taas ihan ok.

Eläintarhassa tuli käytyä siskon ja faijan kanssa, ja pääsin ratsastamaan norsulla pienen ympyrän. Ratsastuksen jälkeen kouluttaja käski norsun nousta takajaloilleen, ja pyysi mua nousemaan seisomaan norsun hartioille kuvien ottamista varten.

Immon, faijan serkun 50v-synttäreitä juhlittiin porukalla ensin ravintolassa ja seuraavana päivänä rannalla, jossa järjestettiin Immolle parasailing-lento. Laskuvarjon näköinen härveli vedettiin moottoriveneellä taivaalle ja Immoa liidäteltiin sillä kymmenisen minuuttia. Kun Immo saatiin alas, oli meidän vuoro kokeilla waterdonut-ajelua: Kolmion mallinen patja laitettiin moottoriveneen perään ja yritettiin roikkua kahvoissa kiinni, kun patja hyppi ilmassa ja vene teki älyttömiä koukeroita kaasu pohjassa. Ihme kyllä pysyttiin kyydissä, mutta kädet oli hapoilla.

Pari päivää myöhemmin lähdimme snorklausreissulle koko porukalla. Olimme varanneet laivan + henkilökunnan + suomalaiset sukellusoppaat + skumppaa ja kakkua Immon synttäreiden johdosta. Ilma oli tuulinen ja menomatka snorklauspaikalle “hieman kuoppainen”. Perille päästyämme kuski ajoi laivan suojaisaan lahdelmaan ja hyppäsimme mereen. Olo oli kuin suuressa akvaarioliikkeessä jossa oli todella märkää. Hmmm…. (mistä revin näitä vertauskuvia?) Kaloja oli kaikissa maailman väreissä ja oli pitkiä ja hoikkia ja pieniä ja pyöreitä ihan niin kuin snorklaajatkin :DDD Faija näki merikäärmeen kiven kolossa ja varoitti mua siitä, mikä oli ehkä huonoin idea ikinä varoittaa käärmeestä täysin käärmeisiin hurahtaneelle hölmölle. Sukelsin siis suoraan etsimään merikäärmettä kivien koloista, mutta en nähnyt vilaustakaan :S Hetken etsiskelyn jälkeen löysinkin pohjasta kivenkolosta suu auki kyttäävän MUREENAN. Simsalabim olin unohtanut merikäärmeen. Näytin faijalle mureenan ja jäimme siihen sen luokse pinnalle killumaan ja kyttäämään edelleen suu auki uhittelevaa kaveria. Snorklauksessa on parasta se, kun annat meren kelluttaa sua pinnalla ja olet täysin rentona ja hengittelet kaikessa rauhassa snorkkelin läpi, katsellen elävää luontoelokuvaa täysin livenä, teräväpiirtona sekä kolmiulotteisena! Luontoelokuvan päätyttyä uimme takaisin laivaan. Söimme uskomattoman hyvää ruokaa jonka kokki oli meille valmistanut. Jälkiruuaksi oli kuohuviiniä ja kakkua! Ruokailun jälkeen opas ilmoittikin että SAUNA on lämmin !!! WOOP WOOP Yli 5kk ilman saunaa takana ja pääsen löylyihin laivassa palmujen varjostamassa lahdenpoukamassa Thaimaan saaristossa!!!
THAT`S LIFE!!

Oli kaunis ja usvainen aamu. Milla, Susanna ja Johanna tuli hakemaan mut hostellilta taxilla ja suuntasimme Phuket riding clubille. Olimme varanneet 2h ratsastuksen viidakossa ja rannoilla. Retki alkoi heti mielenkiintoisesti, kun kaupungin läpi kävelyn jälkeen pääsimme viidakkoon laukkaamaan. Minä ja Johanna laukkasimme ensin noin kilometrin pitkin viidakkoa oppaan ohjeiden mukaan ja Susanna ja Milla laukkasivat perästä kun saivat jalustimet säädettyä. Oppaan outojen ohjeiden takia tytöt laukkasivat yli kilometrin väärään suuntaan ja kadotimme heidät täysin Siinä me sitten hetken seistiin ja

naurettiin keskellä viidakkoa kun neljän hengen ratsastusretki oli muuttunut 2+2 hengen viidakkoseikkailuksi. Hetken odottelun jälkeen opas pyysi Susannaa etsimään tyttöjä viidakosta ja jäi mun kanssa odottamaan jos näkisimme heitä tien päässä. Jonkin ajan kuluttua tytöt löytyivät ja matka jatkui taas neljän hengen letkassa kohti rantaa. Rannalle päästyämme täytyi todeta että tuuli oli melkoinen. Vaahtopäät puskivat rantaan ja kaikki surffarit ja windsurffarit oli täyttänyt rannat. Viisi kuukautta laukkahevosten kanssa työskenteltyäni voin kertoa että mietitytti mennä hevosilla niin lähelle surffareiden taivaalla lepattavia purjeita, sillä ainakin Ascotin hevoset pelkäävät kaikkea omasta varjosta vesilätäkköön sekä asioita mitä edes ihmissilmä ja korva ei huomaa Ilmeisesti purjeet olivat kuitenkin tuttu juttu, kun edes korvat eivät pyörineet päässä kun kahlasimme meressä ja väistelimme surffareita. Matkan aikana ohitimme monta rantahuvilaa ja hotellia ja ilmeet olivat hauskoja kun neljä hevosta ja kymmenen thaikkuopasta kahlasi pitkin rantaa eteenpäin. Loppu hyvin kaikki hyvin! Reissu oli hauska ja riittävän pitkä, suosittelen kaikille Phuketissa lomailijoille jotka ovat edes kerran tai kaksi olleet hevosen selässä ja tietävät missä on ratti, kytkin, jarru ja vaihteet!

Odoteltiin yks ilta mutsia jalkahoidosta ja päätettiin käydä kalaterapiassa. Istuttiin suuren akvaarion reunalle, upotettiin jalat akvaarioon ja annettiin kalojen syödä kuollutta ihoa jaloista. Ekat kymmenen minuuttia kalojen imuuttelu kutitti niin paljon ettei paikallaan istuminen ollut mahdollista, mutta totuttelun jälkeen aloin tykkäämään siitä jollain oudolla tavalla. Jalat olivat niin täynnä kaloja että välillä ihoa ei näkynyt ollenkaan kun nämä pikku kaverit jatkoivat ihon mutustelua.

Tilasin itselleni 6000 bathilla eli 150 eurolla mittatilaustyönä liituraitapuvun, silkkipaidan, sekä kaksi kravattia. Puvusta tuli loistava, eli nyt sitten vaan kutsuja isoihin juhliin heinä-elokuussa kun ehkä mahdollisesti olen taas Suomessa!

Käytiin yks ilta Camillan, Annikan ja Janin kanssa Patongilla Baglaroad bilekadulla vähän tuulettumassa. Aloitettiin ilta Poolpartyillä, joissa kisattiin kuka ui nopeiten altaan päästä päähän ja juo tuopin tyhjäksi, sekä jossa allas täytettiin ilmapalloilla ja yhdessä oli sisällä drinkkilippuja. Poolpartyistä siirryttiin Factoryyn jatkoille, jossa olikin yllätys yllätys australialainen DJ, sekä puolet asiakkaista ausseja Olo oli aika kotoisa ja tuttu aksentti soi korvissa edelleen.

Porukoiden loma loppui maanantaina ja he palasivat palelemaan Suomeen, joten mun oli aika ottaa lautta Phi Phille moikkaamaan Saria ja Helmiä, jotka ovat lomailleet Phi Phillä jo marraskuusta asti. Vietin saarella kolme päivää ja hauskaa oli! Käytiin Reggae-baarissa katsomassa thainyrkkeily-show’ta, sekä matseja joissa turistit hakkasivat toisiaan kehässä. Mun oli tarkoitus mennä kehään myös, mutta sopivaa RUOTSALAISTURISTIA ei löytynyt :S Sarin ja Helmin niukasta reissubudjetista johtuen varasin longtail boat -matkan saaristoon ja lähdin yksin snorklausretkelle. Rannat ja luolat olivat uskomattomia! Kävimme alkuun katsomassa apinoita jossain luolassa heti Phi Phillä, sekä pysähdyimme snorklaamaan toinen toistaan kauniimpiin laguuneihin. Kävimme tutustumassa Ma ya -bayhin, jossa on kuvattu elokuva The Beach. Voin kertoa että oli kaunis paikka! Ja taas vitutti kun olin paratiisissa YKSIN! Tunnin päästä matka jatkui auringonlaskua katsomaan kahden saaren väliin veneestä. Nyt jos joskus oli sellanen fiilis että tästä puuttuu jotain Istun longtailboatissa ja katson täydellistä auringonlaskua yhdeksän tuntemattoman turistin kanssa, ilman naisseuraa… NICE!!

Phukettiin palattuani kävin syömässä ja kiertelemässä rannalla ja pyörimässä lähistössä vain tappaakseni aikaa. Menin hostellille, pakkasin laukut ja valmistauduin nukkumaanmenoon kun aamulla olisi herätys seitsemältä ja lähtö lentokentälle. Mutta kuinkas kävikään; Laitoin herätyksen ja menin sänkyyn, kunnes mieleeni tuli ajatus että moneskohan päivä tänään olikaan? Tarkistin kännykästä, ja KYLLÄ! 13.1. :DDD ja mun paluulento lähtee 15.1. Eipäs tarvitsekkaan vielä aamulla lähteä suunnistamaan lentokentälle

Viimeisen päivän vietin nukkuen erittäin pitkään ja kävin pitkällä rantakävelyllä itsekseni, söin rannalla, kävin koneella ja thaihieronnassa, sillä olin käynyt jo kolme kertaa öljyhieronnassa ja kerran aloevera-hieronnassa. Thaihieronta oli aikalailla erilainen kuin tavallinen hieronta tai öljyhieronta. Thaihieronnassa venyteltiin jalkoja, selkää, käsiä, niskoja ja paineltiin kipupisteitä. Välillä hieroja seisoi mun pakaroiden päällä nostaen mun ylävartaloa samalla ilmaan. Rakastan thaihierontoja öljyllä ja ilman ja mikä parasta ne maksaa pyöreesti 5 euroa/tunti.

Riding club

Water donut

Poolparty

Longtailboats

Sunset

Norsu

Oilmassage

Vauva

Meidän jahti

Australia vs Finland